
Päivä alkoi herättävästi konehuoneen lattiaa hinkkaamalla. Siinä meni aamupäivä kontatessa, mutta puhdasta tuli. Homman jälkeen maistui uinti viilentävässä vedessä pikkukalojen seassa.
Eilen puolestaan hupaisaa oli todeta työnteon tehottomuus, sillä Lea poisti maalia ja minä maalasin. Tehokkaaksi tämän kuitenkin käänsi se että toimimme eri kohteissa :)
Eli huomenna saamme maalattua konehuoneen pönttöuunin muurin toiseen kertaan sekä katosta ne kohdat joissa pilkottaa muu sävy kuin pitäisi. Ja maalinpoisto ovista jatkuu!
No mutta, tänään lattiaprojektin jälkeisen uinnin jälkeen paikalle saapuikin heti ensimmäinen vieras Jari, joka tarjoutui tyhjentämään puuceen ämpärin sekä juomaan kahvit. Ei muuta kuin kahvi tulelle ja näköalapöydän nokkaan. Keskustelussa vilisivät muumimajakka, Utö, Russarö sekä linnut. Ja tietenkin Gustu.
Yksi uimarikin saapui paikalle mutta hieman myöhemmin. Hangon edustalla ei pysty enää uimaan sinilevän takia, joten tuli pulahtamaan Gustun viilentäviin vesiin.
Eilen illalla majakka oli todella kaunis sillä se sai loistaa punaista taivasta vasten: oikein tunnelmallista! Tänään illalla ajattelimme kattaa kallioille ja nauttia merestä sekä yleisestä olemisesta täällä upeassa paikassa.
Ja kaikille uimareille ja snorklaajille tiedoksi: hieman kaduttaa kun ei itse ottanut snorklauskamoja mukaan, sillä tuossa kallion poukamissa olisi mukava tutkia solia ja "laguuneja". Ensi kerralla ehdottomasti! Eli tästä vinkkiä kaikille halukkaille: nytkin aurinko paistaa ja vesi on kirkas houkutin.
Raita
|