Tove Janssonin Muumipappa ja meri kuuluu jokaisen majakoiden ystävän kirjahyllyyn. Kertomus on lyhykäisyydestään huolimatta (alle 200 sivua) monitasoinen. Sen ytimestä voisi löytää vanhan majakanvartijan tai muumipeikon. Tarinan käynnistää kuitenkin ”eräs isä, joka tunsi olevansa tarpeeton.” Kaikki hänen ympärillään ovat omissa puuhissaan, liian tyytyväisinä elämäänsä. Kukaan ei tarvitse tukea, vahvaa ja turvallista Muumipappaa edes syksyn ensimmäiseen lampun sytyttämiseen: ”Muutamat isät määräävät aina, milloin lamppu otetaan esiin, mutisi isä teekuppiinsa.”

”Nyt oli paikallaan, että elämä aloitettiin alusta ja että isä hankki kaiken mitä perhe tarvitsi, huolehti heistä ja suojeli heitä. Heillä oli luultavasti ollut liian hyvät oltavat. Kummallista, äiti ajatteli huolissaan. Kummallista, että saattaa masentua ja tulla vihaiseksi siitä, että on liian hyvät oltavat. Mutta minkä sille mahtaa, jos niin on. Silloin on paras aloittaa uudelleen toisesta päästä.”



Näin alkaa Muutos. ”Uusi elämä on aloitettava juuri näin: myrskylyhty palaa maston huipussa, rantaviiva katoaa takana pimeyteen, koko maailma nukkuu.”

Perhe pakataan siis yön tullen purjeveneeseen ja lähdetään matkaan kohti kaukaista majakkasaarta. Se löytyy viimein, mutta majakan valo on sammunut. Saarella oleva vanha mies, pikku Myyn sanoin ”ihan vipsahtanut”, ei tunnu tietävän mistään. Saarikin on yrmeä, suorastaan vihamielinen.

Mutta he asettuvat saarelle. Sen tylyydestä ja autiudesta jokainen etsii itselleen kodin. Muumipeikon äiti piirtää itselleen puutarhan, johon voi sujahtaa halutessaan olla rauhassa ja kaukana vihamielisestä saaresta. Muumipeikko kohtaa merihevosen ja muuttuu:”Hänessä oli tapahtunut jotain, hän oli toinen peikko, jonka päässä pyörivät aivan uudet ajatukset, ja hän viihtyi yksin. Nykyisin hän leikki omassa päässään, se oli jännittävämpää kuin mikään. Hän leikki ajatuksilla, jotka koskivat häntä itseään ja merihevosia, kuutamoajatuksilla, jotka tulivat vain upeammiksi siitä, että niiden taustana oli Mörön pimeys.” Vanha mies kohtaa perheen ja muuttuu. Perhe kohtaa vanhan miehen ja muuttuu. Merikin on toisenlainen kuin kotona:”Isän jalat vapisivat. Hän istahti nopeasti. Mutta hän ei voinut olla katsomatta alas; tämä oli suuri meri, syvän syvä, aivan toinen meri kuin se, jonka aallot leikittelivät venelaiturin ympärillä kotirannassa.” Mutta pikku Myy ei muutu: ”Osuit naulankantaan, sanoi pikku Myy. Minä olen aina niskan päällä.”

Siltä varalta että tarina ei ole kaikille tuttu ei sovi tietenkään paljastaa kaikkia sen yksityiskohtia. Mutta jotain voi sentään kertoa, nimittäin aivan lopun: ”Isä pyyhkäisi pois kaikki mietteensä, hän vain eli kokonaan, hännänhuipusta korviin saakka. Kääntyessään katsomaan saartaan hän näki valkoisen valon, joka lankesi yli meren. Se tunkeutui tyhjään horisonttiin ja palasi jälleen takaisin pitkinä, säännöllisinä aaltoina. Majakka oli sytytetty.”


LN