suomeksipå svenskain english
 

Minulta kysytään usein, mistä riittää energia ja motivaatio toimintaan Majakkaseurassa. Pohdin sitä usein itsekin, ja vastaus on aina sama: seurassa saan olla tekemisissä todella hienojen ihmisten kanssa. Se yhdistävä ominaisuus heissä on pyyteetön halu tehdä vapaaehtoistyötä yhteisen asian, majakoiden eteen. Samanlaisia ihmisiä löytyy tietysti kymmenintuhansin Suomen lukemattomista yhdistyksistä, mutta minulle nämä ihmiset ovat lähinnä.

Vapaaehtoistyön loppuakin on ennustettu. Ehkä Majakkaseura ui vastavirtaan, mutta meillä vapaaehtoistyö on vain lisääntynyt. Ihmiset ovat ymmärtäneet, että ilman sitä menettäisimme joitakin meille tärkeitä kohteita, kuten Märketin. Valtio ja Ahvenanmaan maakunta ovat katselleet tunteettomasti ja kylmästi vierestä puurtamistamme. Sieltä ei ole apua herunut, emmekä ole sen varaan voineet laskea, vain omaan apuumme. Joku voi pitää meitä tyhminä, mutta mikä on jalompaa kuin henkilökohtainen uhraus tärkeän asian puolesta?

Tuloksia alkaa näkyä. Märketin ja Gustavsvärnin rappio on pysäytetty ja nuo historialliset paikat ovat saaneet uuden mahdollisuuden.

Haluan erityisesti muistella kuluneelta vuodelta muutaman ihmisen työpanosta. Gustavsvärnin remontti sai uutta puhtia Paula Aaltosen tultua mukaan toimintaan alkukesästä. Paula ahersi Gustussa kesäkuusta aina syyskuulle, näytti esimerkkiä ja sai ympärilleen tiimin, joka ahersi tehokkaasti, ja sai Gustun ikkunat uusittua. Hieno suoritus! Unohtaa ei tässä yhteydessä pidä Antti Voipion omalla veneellään tekemiä yli 30 venereissua talkoolaisten kuljettamiseksi Gustuun ja sieltä pois.

Märketillä välttämätön perusta työlle rakentui Vilhelm Holmbergin ja Bror Humellin toimista: He hankkivat ja kuljettivat tarvikkeet Märketille. Ville antoi jopa puhelimitse talkoolaisille ohjeistusta. Humell kunnosti tai rakensi vanhasta veneestä vartavasten Märketin kuljetuksiin sopivan "rahtilaivan". Mykistävää! Kesän aikana Märketillä työskenteli monia rakennusalan puoli- tai kokoammattilaisia, jotka saivat hienoa jälkeä aikaan Märketillä. Näitä olivat mm. Ari Valio, Markku Kedrin ja Jari Suvanto, Mikko Mäki, Jouni Aavaluoma, Angela Eriksson, Jake ja Päivi Lahti-Olsen jne. Yhtä tärkeitä olivat heitä huoltaneet joukot.

Talkootyömme nojasivat omaan rahoitukseen, joka tuli lähes kokonaan Majakkasaaret-kalenterin myynnistä, viimevuotisesta. Tänä vuonna rahaa on kerätty ensi vuoden remontteihin. Tänä vuonna myyjiä oli viimevuotista reilusti enemmän. Monista myyjistä haluan mainita muutaman sekä viime että tänä vuonna ahertaneen: Hurjimmat myyntitykkimme ovat näinä kahtena vuonna olleet Kimmo Luomala Kokkolassa ja Tero Koski akselilla Helsinki-Espoo-Salo-Turku. Kumpikin lienee myynyt yhteensä liki 500 kalenteria! Loistotulokseen ovat päässeet myös mm. Markku Heikurinen Kotkassa ja Terhi Heikkinen Hämeenlinnassa. Voisin kuitenkin mainita parikymmentä ahertajaa, joiden varassa työmme jatkuvuus on.

Mutta nyt vuosi alkaa olla ohi, ja on aika vetää henkeä. Toivotankin kaikille RAUHALLISTA JOULUA!

Pekka Väisänen