suomeksipå svenskain english
 

Vielä pari viikkoa sitten Majakkaseuran talviretken toteutuminen oli hyvin epävarmaa. Sääraportit Tankarin seudulta olivat ristiriitaisia. Sitten sää muuttui selkeästi kylmemmäksi ja varmisti matkamme toteutumisen.

Kirjoitan tätä paluumatkalla Tankarista Helsinkiin, väsyneenä mutta tyytyväisenä. Matka onnistui erinomaisesti, jopa yli odotusten. Sää, matkat, olosuhteet, jäätilanne, kaikki olivat mallillaan.

Paras on vielä mainitsematta, nimittäin ihmiset eli matkaseura. Se oli hienoista näkymistä huolimatta parasta. Riitaa ei saatu aikaan, kaikki olivat yhtä hymyä, haltioissaan näkemästään ja kokemastaan.

Hyvä samanhenkisten ihmisten seura onkin tällaisen matkan suola. Kukaan ei valita, kukaan ei ole känkkäränkkä. Seurakaveri ymmärtää toista paremmin kuin hyvin.

Jälleen kerran takana on upea matka. Sellaisiahan seuran matkat yleensä ovat. Kun uskoo asiaansa, niin asioilla on tapana järjestyä.

Alamme tähyillä kohti kesän kotimaan matkoja ja syyskesän Latvian matkaa.

Pekka Väisänen